FB Skip to main content

Solentron perustivat veljekset Hampus & Tobias Schildfat ja yritys lanseerattiin vuoden 2008 alussa. Veljekset saivat runsaasti julkisuutta ruotsalaisessa Draknästet -sarjassa, jossa he hylkäsivät sijoittajien tarjouksen ja samalla 1,5 miljoonan kruunun investoinnin. Solentro on tänä päivänä kansainvälinen yritys. Solentron tarjontaan kuuluu myös kirjailijapaketti niille, jotka haluavat julkaista kirjansa. Solentro avustaa paino- ja julkaisupalveluillaan, mutta sinä kirjailijana omistat aina oikeudet omiin kirjoihisi. Solentron kirjanluontipalvelu on täysin internetpohjainen eikä ohjelman lataamista tarvita. Solentro tarjoaa palvelujaan tällä hetkellä ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, tanskaksi, suomeksi, norjaksi ja espanjaksi ja sillä on asiakkaita 31 eri maassa. Visionamme on olla maailman paras osoite omien kirjojen tekemiseen.

Solentron hallitus

Peter Jungbeck, puheenjohtaja

Perusti EuroFloristin vuonna 1982 ja oli yksi internetkukkamyynnin edelläkävijöistä aloittaen vuonna 1995. Peter Jungbeck oli yrityksen pääjohtaja aina yrityksen perustamisesta hänen vuonna 2008 tapahtuneeseen lähtöönsä saakka. Myöhemmin hän toimi hallituksen jäsenenä sekä toiseksi suurimpana omistajana yrityksessä, joka on Euroopan johtava kukkavälittäjä lähes 200 miljoonan euron vuosittaisella liikevaihdolla, kunnes koko yritys myytiin joulukuussa 2021.

Hampus Schildfat, hallituksen jäsen

Kanditaatintutkinto kirjallisuudesta/elokuvatieteestä Lundin yliopistosta ja University of Santa Barbarasta, Kaliforniasta. Työskenteli aiemmin käsikirjoitusanalyytikkona Spyglass Entertainmentillä Hollywoodissa ja oli tuottamassa mm. elokuvaa 27 dresses – hääkuumetta (2008). Ruotsissa Hampus on työskennellyt mm. Svensk filmindustrilla Göta Kanal 2-, Rosa-the movie- ja Arn-elokuvien parissa. Lisäksi hän on työskennellyt projektipäällikkönä ja visuaalisena suunnittelijana mainostoimistossa, jonka asiakkaita olivat esim. Leaf ja Findus. Solentron perustaja ja toimitusjohtaja vuodesta 2008 lähtien.

Tobias Schildfat, hallituksen jäsen

Maisterintutkinto Lundin yliopistosta ja edinburghilaisesta Napier Business Schoolista pääaineenaan johtaminen ja markkinointi. Työskennellyt meklarina Handelsbankenissa ja liiketoimintajohtajana Finduksella. Julkaissut kirjailijana useita teoksia ja on mm. kirjoittanut myyntilistojen kärkeen yltäneen menestyskirjan ”Vägen till din första miljon”, jota on myyty yli 100 000 kappaletta. Vieraileva markkinoinnin luennoija John Cabotin yliopistossa, Roomassa. Solentron perustaja ja toimitusjohtaja vuodesta 2008 lähtien.

Solentrolla sinun on mahdollista luoda oma kirjasi, valokuvakirja, valokuva-albumi, hääkirja, tutkintokirja, vuosikirja, kastekirja, muistokirja, blogikirja, läksiäiskirja, ensimmäinen kirjani - omaa kirjaa luodessasi painopiste on yksinkertaisuudessa, mielikuvituksessa ja luovuudessa.

Uutiset